TRIO TÖYKEÄT JULKAISEE PARHAAN LEVYNSÄ

Trio Töykeät julkaisee 31.8. uuden "Wake" -albuminsa legendaarisella Blue Note -jazzlevymerkillä. "Tämä on Töykeiden paras levy. Tämä ei ole egoistista liioittelua, totean vain kylmän rauhallisesti faktan. Töykeät on ollut kasassa 17 vuotta eikä tämän ikäisen bändin enää kannata tehdä huonoa levyä.", sanoo Iiro Rantala Trion uudesta levytyksestä, joka sisältää yhdeksän yhtyeen jäsenten omaa uutta sävellystä sekä kaksi Iiron sovitusta lainakappaleista. "Wake" on varmasti odotettu tapaus, sillä se on yhtyeen ensimmäinen omaa materiaalia sisältävä albumi viiteen vuoteen. Kaksi vuotta sitten julkaistu "High Standards" sisälsi nimensä mukaisesti standardeja.

Töykeät ovat erityisen tyytyväisiä uusiin kappaleisiinsa. "Sävellykset ovat tämän levyn vahvin puoli. Turhat löllöt ovat karsiutuneet pois ja biisit toimivat kuin häkä anopin mökissä.", Iiro kuvailee. "Virtuoosimainen lurittelu on karsittu minimiin ja olen vakuuttunut, että "Wake" on Trion kuunteluystävällisin levy. Biiseissä on groovea ja fjongaa!"

Pianisti Iiro Rantalan sävellysten lisäksi albumilla on mukana yksi basisti Eerik Siikasaaren ja kaksi rumpali Rami Eskelisen uutta teosta. Duke Ellintonin "In A Sentimental Mood" -klassikon lisäksi Töykeät-käsittelyn on saanut vähemmän tunnettu Kenny Barronin "Voyage". Paitsi että "Wake" on ehkä sävellysmateriaaliltaan yhtyeen toistaiseksi vahvin esitys, se on myös Töykeiden tasapainoisin albumi.

Töykeät etenee maailmalla

Trio Töykeät on Suomen kansainvälisesti menestynein ja tunnetuin jazz-yhtye. Se on tehnyt uransa aikana yli 2000 konserttia 43:ssa maassa ja vieraillut maapallon kaikissa viidessä maanosassa. Tänä vuonna ulkomaankeikkailu jatkuu entistäkin tiivimpänä. Syyskuun alussa Trio suuntaa kahden viikon Aasian kiertueelle, jonka konserttipaikat ovat parhaimmillaan jo yli 2000 hengen saleja.

"Kyseessä on isoin kiertueemme koskaan", kertoo Iiro Rantala. Aasian lisäksi bändi on kiertänyt ahkerasti Keski-Euroopan festivaaleja ja konserttiareenoita. Viimeisen parin vuoden aikana yhtyeen suosio on kasvanut erityisen paljon Saksassa, jossa Töykeät soittaa tänä vuonna jo useammin kuin kotimaassa.

Samalla kokoonpanolla jo 17 vuotta

Trio Töykeät perustettiin "puolivahingossa" vuonna 1988. Trion kokoonpano (Iiro Rantala - piano, Rami Eskelinen - rummut, Eerik Siikasaari - basso) on pysynyt samana kahta ensimmäistä kuukautta lukuunottamatta. Trio Töykeät on julkaissut pitkän uransa aikana levyjä varsin harvakseltaan, sillä "Wake" on vasta bändin kuudes pitkäsoitto. "Päivää" ilmestyi 1990, "G`day" 1993 (kansainvälinen versio debyyttilevystä), "Jazzlantis" 1995, "Sisu" 1997, "Kudos" 2000 ja "High Standards" 2003 (Blue Note). "Wake" -albumin julkaisu on siis todellinen tapaus.


Konserttikalenteri syksy 2005:

3-5.09.2005 Korea, Jarasum International Jazz Festival
07.09.2005 Vietnam, Hanoi Opera House
08.09.2005 Vietnam, Hilton International Hanoi Hotel
08-09.09.2005 Vietnam, Hanoi Conservatorium – workshops
10.09.2005 Vietnam, Hanoi Jazz Club
12.09.2005 Taiwan, Taipei, National Concert Hall
16.09.2005 Hong Kong, City Hall Theatre
21.09.2005 Espoo Sellosali
23.-24.09.2005 Helsinki Dubrovnik Jazz Club
28.09.2005 Germany, Seebad, Heringsdorf
30.09.2005 Poland, Swindemünde, Jazzclub
12.10.2005 Germany, Hamburg, Fabrik
13.10.2005 Germany, Neustadt am Rübenberge Schloss
14.10.2005 Germany, Viersen, Weberhaus
15.10.2005 Germany, Wittlich, Jazzclub
04.11.2005 Germany, Aalen, Festival
06.11.2005 Switzerland, Bern, Bee-Flat
19.11.2005 Tampere Tampere-talo



TRIO TÖYKEÄT:

Iiro Rantala piano
Eerik Siikasaari bass
Rami Eskelinen drums



Trio Töykeät ”Wake”

1. PERFECT MAKE OUT MUSIC (Iiro Rantala) 6.39
2. VOYAGE (Kenny Barron, arr. Iiro Rantala) 4.58
3. END OF THE FIRST SET (Iiro Rantala) 3.39
4. FINAL FANTASY (Iiro Rantala) 5.41
5. IN A SENTIMENTAL MOOD (Duke Ellington, arr. Iiro Rantala) 4.51
6. ALMOST (Rami Eskelinen) 5.50
7. BEBA (Iiro Rantala) 5.49
8. YOU AND ME (Eerik Siikasaari) 7.55
9. THIRD BALL (Iiro Rantala) 6.05
10. SIR VIVAL (Rami Eskelinen) 5.24
11. INSANE IN SEINE (Iiro Rantala) 6.27

YHTEYSTIEDOT:

www.triotoykeat.com

Levy-yhtiö/haastattelupyynnöt:
www.emi.fi
email: anssi.koivusalo@emimusic.com
Tel: +358-9-348 426

Lehtikuvat: www.mediakirjasto.com

Keikat: Rockadillo Production Oy/Tapio Korjus
Ilmarinkatu 12 A 2, 33500 Tampere
Tel: INT + 358 - 3 - 213 1260
Fax: INT + 358 - 3 - 213 1297
e-mail: agency@rockadillo.fi
www.rockadillo.fi