|

XL:Surreal
POHJOLA RECORDS
PELPCD 14
XL on neljän helsinkiläisen huippumuusikon
muodostama suuri yhtye. Vaikka yhtyeen jäsenet tunnetaan
myös sooloprojektistaan on Jarmo Saaren, Arttu Takalon,
Tomi Salesvuon ja Tuure Kosken vuonna 1992 perustama yhtye luonut
yhtenäisen, täysin omintakeisin äänimaailmansa.
Elokuvallisia ja sinfonisia sähkösatuja soittava XL
on marssittanut kymmenvuotisen historiansa aikana konserttilavalle
kanssaan niin bigbandin, kamarikokoonpanoja kuin balleriinojakin.
XL on tehnyt myös yhteistyötä nimekkäiden
artistien, kuten Pekka Pohjolan, Kie von Hertzenin, Michael
Breckerin, Jukka Perkon ja Raoul Björkenheimin kanssa.
Surreal on jo yhtyeen neljäs studioalbumi.
Kahden vuoden takainen menestyslevy Jeti saa upeaa jatkoa. Sinfonisen
rockin ja ambientin rajamailla omaa uljasta tietään
kulkevan bändin äänimaailmaan tuo lisäilmettä
jo viime keväänä julkaistulla konserttitaltioinnilla
Live Ballet esiintynyt DJ Bunuel.
XL kiertää levyn tiimoilta
Suomea maaliskuussa 2002. |