SUDEN AIKA: Unta
Rockadillo Records
ZENCD 2108
Virallinen julkaisupäivä 30.8.2006

Suden aika on neljän vahvan ja persoonallisen naisäänen muodostama omaehtoista nykykansanmusiikkia tekevä lauluyhtye. Siihen kuuluvat Tellu Turkka, Liisa Matveinen, Katariina Airas ja Nora Vaura. Tellu ja Liisa ovat luoneet kansainvälistä uraa aiemmin ruotsalaisen Hedningarna-yhtyeen laulajina ja he myös vastaavat uuden levyn useimmista sävellyksistä. Laulujen teksteistä puolet on suomalaista kansanperinnettä, puolet samaan henkeen ja runolaulupoljentoon kirjoitettuja omia sanoituksia.

Unta on nykyisen Suden aika -kokoonpanon toinen pitkäsoitto. Vuonna 2004 ilmestynyt Etsijä menestyi etenkin Saksassa, jossa laulajat ovat konsertoineet jo useaan otteeseen. Kesällä 2006 Suden aika esiintyi mm. suurilla Rudolstadtin maailmanmusiikkifestivaaleilla ja Nürnbergin Bardentreffen-tapahtumassa. Marraskuussa yhtye lähtee jälleen konsertoimaan Keski-Eurooppaan.

Tellun ja Samuli Majamäen tuottama Unta on akustinen ja hyvin luomuhenkinen levy. Jotkut kappaleet toimivat pelkän laulun varassa a cappella -pohjalta, toisissa soittimia on käytetty maukkaasti tuomaan lisätehoa laulujen loitsunomaiseen tunnelmaan.

Tellu Turkka: ”Levyllä ovat läsnä kaikki luonnon elementit – maa, tuli, vesi ja ilma – joista projekti nimenomaan lähti liikkeelle. Pohdimme, että tasapainoon tarvitaan kaikki elementit, myös yhden ihmisen sisällä.”

Suden aika perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996, jolloin Tellun nimellä julkaistulla Suden aika -levyllä lauloivat hänen lisäkseen Liisa Matveinen, Sanna Kurki-Suonio ja Pia Rask. Yhtye esiintyi vaihtelevalla kokoonpanolla vuoteen 1998 saakka. Turkka ja Matveinen alkoivat koota Suden aikaa uudelleen syksyllä 2002, jolloin mukaan pyydettiin Katariina Airas. Vuonna 2003 neljänneksi laulajaksi löytyi Nora Vaura.

”Nyt soimme vielä enemmän yhtenä instrumenttina kuin Etsijä-levyllä”, Nora Vaura kertoo. ”Mahtavaa huomata, miten biisit ovat kehittyneet ja muuttuneet ja kuinka lauluissa luonto on vahvasti läsnä – ja miten nämä kappaleet svengaavat! Hienoa on myös se, miten instrumentaatiomme on laajentunut moraharpusta ja kanteleesta uduun, sormipianoihin ja huiluihin. Niiden soundit täydentävät toisiaan aivan kuten me täydennämme toisiamme laulaessamme.”

”Musiikki tuntuu puhuvan meidän kauttamme. Uusi materiaali on ihanan valoisaa, täynnä elämäniloa ja toivoa”, Katariina Airas lisää.

”Edelliseen levyyn verrattuna Unta-levyllä ei ole niin paljon ahdistusta ja tuskaa, ollaan vaan, jopa seesteisinä”, Liisa Matveinen jatkaa uuden albumin tunnelmista.

Levyn upea digipak-kotelo sisältää vihkon, jossa on laulujen sanat suomeksi ja englanniksi. Saksalainen Laika Records julkaisee syyskuussa levyn lisenssillä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.

Suden aika esiintyy levyn julkistamisen yhteydessä Helsingin Semifinaali-klubilla 12. syyskuuta.

Lisätiedot, haastattelu- ja kuvapyynnöt ym:

Rockadillo Records, (03) 213 1260, records@rockadillo.fi www.rockadillo.fi www.sudenaika.com