TAPANI RINNE: Silent Night
Rockadillo Records ZENCD 2103
Virallinen
julkaisupäivä 16.11.2005
– Olen
aina halunnut tehdä omia sovituksia jouluun
ja talveen liittyvästä musiikista,
sanoo RinneRadiosta tuttu muusikko Tapani Rinne.
– Joululauluissa on hienoja melodioita, mutta monet upeat
laulut on pilattu tingelitangeli-versioilla ja markkinahumulla.
Itse olen yrittänyt tavoittaa joulun hiljaisen ajan herkän
ja ajattoman tunnelman.
RinneRadio julkaisi joulusinglen jo vuosia
sitten, ja pikku hiljaa Rinne on tehnyt lisää sovituksia
joululauluista. Tulokset on nyt kuultavissa Tapani Rinteen uutuuslevyllä Silent
Night. Mukana on jo RinneRadion Joulu-singleltä tutut Heinillä härkien ja Silent
Night sekä ambientteja ja tyylikkäitä sovituksia
sellaisista tutuista kappaleista kuin We Wish You A Merry
Christmas, Rudolph The Red Nosed Reindeer, Adventtilaulu, Enkeli
taivaan, Maa on niin kaunis ja Mary’s
Boy Child.
Rinne on myös säveltänyt levylle
uusia tunnelmaan sopivia talvisia kappaleita: Snowflakes, November ja Tammi.
Tapani Rinne on tehnyt viime aikoina paljon musiikkia elokuviin
ja televisioon. Mm. Nelosella pyörivän Kylmäverisesti
sinun ja
juuri TV1:ssä nähdyn televisioelokuvan Piilopaikka
kahdelle musiikki
on Rinteen. Hän on myös tehnyt musiikin
Arto Halosen uuteen dokumenttielokuvaan Pavlovin
koirat ja
kansainväliseen dokumenttituotantoon White
Terror,
jota ei ole vielä nähty Suomessa.
RinneRadiokin on
ollut aktiivinen. Toukokuussa yhtye esiintyi Herbie Hancockin
kanssa Lontoon maineikkaassa Barbican Theaterissa ja 20. marraskuuta
RinneRadio soittaa London Jazz Festivaleilla. Kesän merkkitapauksia
oli esiintyminen North Sea Jazz Festivalilla Hollannissa ja
marraskuun alussa yhtyettä kuultiin Tukholman
konserttitalossa eurooppalaisen jazzin festivaaleilla. Tammikuussa
on vuorossa Midem-musiikkimessujen avajaiskonsertti Cannesissa
ja silloin julkaistaan myös bändin
uusi albumi.
Tässä on levy, joka tuo valoa ja lämmintä tunnelmaa
kaamoksen keskelle.
Lisätiedot, haastattelu- ja kuvapyynnöt
ym:
Rockadillo Records / Tapio Korjus, Lumi Vesala, 03-213
1260 records@rockadillo.fi www.tapanirinne.com www.rockadillo.fi
Jakelu: EMI Finland / PEC |
|