Ja taivaasta maan yli tuulee

-Virret ovat muodissa, Sakari Kukkokin levytti versionsa

Kajaani. Pilven päällä valaisee vielä vähän Luojan aurinko. Mutta kun laskeudutaa viisi kilometriä alaspäin Oulujärven jäiden kohdalla, niin on ihan hämärää.
Minä vaivainen oon mato matkamies maan.
Siinä on hautausmaa vähässä lumessa ja Paltaniemen vanha kirkko.
Kirkkoon mennään suurella avaimella ja hirsiholvien alla on vielä hämärämpää kuin tiellä. Seinillä kulkee maalauksia, mutta niitä ei juuri erota.
Monipäinen hirviä säikyttelee katossa Sakari Kukkoa, mutta siellä leijailee muös torvea soittava enkeli. Kuvien silmät katsovat ylhäältä ympäri kirkkosalia, ja ovat katselleet jo 1700-luvulta asti.

Sakari Kukko kallistaa päätä taaksepäin ja kokeilee pilliä. Herra mul' on valo, autuus, miksi pelkään, epäilen. Holviin uppoaa Kukonkin versio virrestä.
Suntio sytyttöö kynttilöitä tarpeen tullen. Numerotaulussa on hautajaisten virret kahden viikon takaa.

"Rupesin katsomaan paksuja koraalikirjoja viitisen vuotta sitten."
Koraalikirjat ovat isältä perittyjä, vuodelta 1938. Kukon virret eivät siis tule suoraan siitä ensimmäisestä, pienestä ja suttuisena painoksena levinneenstä koraalikirjasta, joka ilmestyi 1702, ja jota edelsi Vanha virsikirja 1701.

Kolmesataavuotisen Vanhan virsikirjan kunniaksi on ilmestynyt tänä vuonna pinopäin levyjä. Kajaanilainen saksofonisti Sakari Kukko on yksi levyttäjistä, ja lisää on tulossa aikakin Jukka Perkolta. Mutta yleisradion veto on ylivoimainen: se aikoo tallentaa nykyisen virsikijan kannesta kanteen, ja vieläpä kaikki 632 virttä niiden historian mukaan vaihtelevin esitystavoin.

Kukko katseli koraaleja järjestyksessä. "Merkkailin näin että hyvä, erittäin hyvä ja viimoisen päälle hyvä. Yksinkertaisesti hienoa materiaalia. Niistä löytyy semmoisia elementtejä jotka on piilossa, jokainen pystyy kaivamaan sieltä vähän erilaisia asioita."
"Aluksi oli tarkoitus puhaltaa kahdestaan urkujen kanssa, mutta melodioita oli niin moneen lähtöön, että se olisi ollut vaikeaa. Perinteinen jazz-kvartetti loksahti siihen."

"Niitä on musiikillisesti hyvin erilaisia." Tunnelmissa on "jollotusosastoa, surullisia, iloisia, riemukkaita ja armontäyteisiä".
Tenorisaksofonilla voi kulkea korkealla ja matalalla ja soittaa hyvin lämmintä ja toisaalta aggressiivista ja kunnolla räkäistä.
Virret-levyllä Kukko soittaa myös huilua.

Kahdeksanreikäisen bambuputken ääni pyörähtelee kirkossa : Ja taivaasta maan yli tuulee.
"Meikäläiset on vähän huonomassa asemassa, kun kokoonpanossa ei ole laulua. Mutta kun kuulee virren melodian, niin sanat tulee enempi tai vähempi mieleen."

Kukkokin on sitä mieltä, että virren "sanat vievät fiilikseen. "Sieltä tulee synnin tunto, mutta helpotus ja armokin tulee".

Hänen kolmekymmenluvun koraalikirjoissaan onkin vielä suurien tunteiden lisäksi muutenkin tanakkaa tekstiä. Jo viekas vilppi täällä on noussut kunniaan, on valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan, ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.
Tätä ei ole uusimmassa virsikirjassa.
Kukko on sitä mieltä, että ihan hienoimmillaan soittajan soolo on rukouksen tapaista. Samaa mieltä on Kukon suosikkipuhaltaja Hariprasad Chaurasia, jota hän kuuli ensimmäistä kertaa Bombayssa.
"Silloin kun soitto menee putkeen, niin sitä antaa hengen viedä eikä koe itse ollenkaan soittavansa. On vaan siinä virrassa, eikä ajattele mitään."

Vanhoja aarteita Kukko on selannut ennenkin. "Virret ovat olennainen osa perinnemusiikkia. Joissakin on esimerkiksi 5-jakoista runoutta, jota on Kalevalassakin ja joka vie pakanuuden aikaan."
"Olisi ollut pyhäinhäväistys, ellen olisi etsinyt myös virsiä. Varmin keino välttää taivaspaikka."
Kukko on perinteen kannalla. "En pidä hirveän tärkeänä säveltää uutta. Vanhassa musiikissa on niin paljon sellaista jota ihmiset eivät tunne."
Nyt Kukko laulaa hyvin matalalta ja hitaasti, että Kirkasta oi Kristus meille, ristinuhri Golgatan.
"Siinä on geeniteknologille homma selvittää, että miksi se vaikuttaa."

Hän kummasteli viisikymmenluvulla pikkupoikana kirkossa sitä, että melodiat olivat jotenkin tuttuja, vaikka eivät olleet ollenkaan tuttuja. Hän tiesi joka tapauksessa miten ne menevät.
Suvussa on myös dallapeetä, mutta Kukko saattoi kuulla virsimelodioita Kontiomäellä käydessään. Mummo ja ukki olivat kovia veisaamaan radiota kuunnellessaan, ja lauloivatkin kovalla äänellä. "Radio hävisi siihen ihan alle."

Virsissä on improvisoinnin varaa. Hidasta laulua on versioitu, koristeltu ja kieputeltu. Kansantoisintoja on tallennettu 1800-luvulta lähtien, ja niiden takaa häämöttivät keskieurooppalaiset luterilaisen ajan koraalit.
Ja vaik' ei silmäni valoa Herran kestä, niin kuitenkin sä riemuiten käy laulamaan. Tämän melodian alkuperää ei ole löydetty.
Milla Autio HS 2.12.2001