Tänä vuonna on juhlittu suomalaisen virsikirjan 300-vuotisjuhlaa. Parhaan syntymäpäivälahjan sille on tehnyt yllättäen saksofonisti-huilisti Sakari Kukko. Hän on keskinyt, että suomalainen virsi taipuu vapaaksi jazziksi, jossa soivat suru ja riemu, armo ja hartaus.
Heit perään on myönnettävä, ettei tuore albumi Virret ole ihan ensimmäinen valtaus tälläa jazzin vähän koluamalla mantereella.

Yhdysvalloissa niin Archie Shepp ja Horace Parlan kuin Charlie Haden ja Hank Jones ovat avanneet omat virsikirjansa, ja Jan Garbarek Norjassa on fuusioinut musiikkiinsa myös virsiaineksia. Meillä niiden parissa ovat askarreelleet ainakin Juhani Aaltonen, Paroni Paakkunainen, Esa Pethman ja Heikki Sarmanto.
Mutta yhtä punnittua, samanaikaisesti uskollista ja vapaasti tulkittua lopputulosta en ole ennen kuullut kuin Kukon.

Sakari Kukon omalla pitkällä soittouralla Virret on samalla merkittävä paluu jazziin.
Hänen ensimmäinen suuri keksintönsä oli neljännesvuosisata sitten syntynyt Piirpauke, joka yhä etsii jazzin, popin ja kansanmusiikkien leikkauspistettä. Se oli suomalainen maailmanmusiikki-ilmiö, joka nopeasti saavutti myös kansainvälistä mainetta, kauan ennen värttinöitä ja pohjosia, ja samalla etääntyi alkuvuosien jazzillisesta klangista.

Virret muistuttaa siitä, mikä viime vuosien Piirpauke-levyillä ja -keikoilla on jäänyt melkein taka-alalle_ Kukko on jazzmuusikko ja väkevä solisti, jonka sasofonissa on jylhä, kylmiä väreitä puhkuva saundi ja huilussa hengästyttävä ketteryys. Hän on yhä yksi harvoista puhaltajistamme, jolla on ehdottoman tunnistettava oma äänensä.
Se pääse nyt kerrankin oikeuksiinsa.

Samalla on helppo ymmärtää, kuinka lyhyt matka on kansanmusiikista virsiin. Levyllä mukana oleva ruotsalainen kansansävelmä Taalainmaan karjamajoilta voisi olla ruotsalaisesta virsikirjasta! Ja ovathan virret 361 (Koska valaisee kointähtönen) ja 621 (Matkamiehen mieli palaa) tai nykyisestä virsikirjasta poistettu Jo vääryys vallan saapi pohjaltaan kansansäveliä.
Niin virret kuin kansanlaulut ovat muistimme perimmäisen sopukan yhteistä kerrostumaan, alkumusiikkia jota tuskin edes Kuningas Alzheimer onnistuu meistä tappamaan.

Miten Kukko sitten virsiä levyllä työstää? Perusvaihtoehtoja on kaksi.
Se helpompi garbarekmainen, on kierrättää ja varioida näitä tuikituttuja melodioita, nojata niiden sointupohjaan, rakentaa omia B- ja C-osia sekä kasvattaa kauniit sävelkulut kliimaksiin.
Toinen menetelmä on esitellä teema kerralleen- ja hypätä sen jälkeen vapaaseen pudotukseen!

Jälkimmäiseen kastiin kuuluvat imporvisaatiot tarjoavat lopulta ne huimimmat hetket. Niissä kyse ei ole vain Kukon taidosta liitää nousevien ilmavirtausten ja vapaa pulssin viemänä, vaan koko kvartetti - pianisti Samuli Mikkonen, basisti Ulf Krokfors ja rumpali Mika Kallio - näyttävät suurenmoiset kykynsä ja monipuolisuutensa.

Ja vaikka parhaimmillaan kaikki virren ulkoiset kahleet välillä katkaistaan, itse virren hartaus, kauneus ja tenho eivät koskaan katoa.
Tämä levy ei todellakaan ole tarkoitettu vain jazzfanaatikoille! Virret voi kuulla ja ottaa vastaan jokainen matkamies maan.

Heikki Hellman HS 29.10.2001