
WIMME: Mun
Rockadillo Records ZENCD 2131
Virallinen julkaisupäivä 2.12.2009
Yli kuuden vuoden odotus palkitaan! Joikaaja Wimme on yksi maailmalla parhaiten menestyneitä suomalaisia
maailmanmusiikkiartisteja. Neljän bändilevyn ja yhden sooloalbumin jälkeen Wimmeltä saadaan vihdoin uutta
musiikkia. Mun ilmestyy kansainvälisesti helmikuun alussa, mutta Suomessa CD pikajulkaistaan jo
joulumarkkinoille.
Wimmen 1990-luvun läpimurtolevyjen tuottaja Tapani Rinne on palannut ruoriin sekä tuottajana
että muusikkona ja uudistuneeseen Wimme-yhtyeeseen kuuluvat myös perkussionisti Juuso Hannukainen (mm.
RinneRadio, Don Johnson Big Band, Kimmo Pohjonen Kluster), Matti Wallenius (kielisoittimet, alkuperäisestä
Wimme-yhtyeestä) ja elektroniikkavelho Tuomas Norvio (mm. Killer, RinneRadio, Johanna Juhola, Samuli Putro).
Levyn vahvoja vierailijoita ovat Ulla Pirttijärvi (joiku), Iro Haarla (harppu), Pekka Kuusisto (viulu), Pekka Lehti
(basso), Imre Peemot (igil), Eero Grundström (haitari) ja Teho Majamäki (lyömäsoittimet).
Wimme Saari ei itse ollut tyytyväinen neljänteen bändilevyyn Bárru (2003), ja vielä saman vuoden lopussa hän
julkaisi soololevyn Gapmu. Uutta bändilevyä alettiin valmistella jo 2005 Englannin Shaman Voices -kiertueen
aikoihin, mutta reilun parin vuoden aikana tapahtuneiden äänitysten jälkeen Wimme päätti aloittaa projektin
kokonaan alusta ja etsiä juurevampia ja akustisempia uusia ilmaisukeinoja.
– Tämän uuden levyn tekemisen ajatus lähti liikkeelle kesällä 2007, kun saamelaisteatteri Beaivvá tilasi musiikkia
uuteen näytelmään, Wimme kertoo.
– Soitin Tapanille ja ehdotin yhteistyötä seitsemän vuoden tauon jälkeen. Tehdessämme musiikkia teatterille syntyi
ajatus, että emmeköhän aloita jossain vaiheessa myös uuden levyn tekemisen, Wimme jatkaa.
Mun on Wimmen henkilökohtaisin, paljastavin ja akustisin albumi. Wimme innostui itsekin taas toden teolla
levynteosta, ja myös hänen piirroksensa ja kuvakollaasinsa levykansissa vievät sisälle miehen sielunmaisemiin.
– Äänissä ja sanoissa on horrostilan näkyjä, toiveiden toteutumista, itsetunnon voimaa, hillittyä huumoria ja sisäisen
levollisuuden virtausta, Wimme kuvailee uutta levyä, josta hän itsekin pitää eniten debyyttilevyn lisäksi.
Mun on varmasti Wimmen vahvin levy kautta aikojen ja se nostaa uudistuneen artistin jälleen pohjoisen
maailmanmusiikin terävimpään kärkeen. Kappaleet ja esitykset ovat iskeviä, mutta myös vivahderikkaita ja
moniulotteisia. Kakkosraidassa In mun du (En minä sinua) on jopa hittiaineksia.
Yhtyeen äskettäinen Womex-festivaalikeikka oli jättimenestys ja se poiki lukuisia esiintymispyyntöjä eri puolille
maailmaa vuosille 2010 ja 2011. Helmikuussa yhtye keikkailee pitkästä aikaa myös kotimaassa.
Lisätiedot, haastattelu- ja kuvapyynnöt ym:
Rockadillo Records / Tapio Korjus
(03) 213 1260
records@rockadillo.fi
www.rockadillo.fi
www.wimme.info
Jakelu: Supersounds Music |