RinneRadio: Lumix

ZENCD 2083

RinneRadion edellisen albumin Nao julkaisusta on kulunut jo pian kaksi vuotta. Tällä välin yhtye on konsertoinut mm. Roomassa. Viime vuoden kotimaiset pääesiintymiset olivat Koneistossa, Pori Jazzissa (St. Germainin kanssa) ja Tampere Jazz Happeningissa.

Viime vuonna remixit RinneRadion vanhasta Kuvala-kappaleesta levisivät ympäri maailmaa lukuisilla kokoelmilla, joiden yhteismyynti nousi yli sataan tuhanteen. Pohjoismaissa tärkein kokoelma oli Ministry Of Soundin Karma Chill-Out.

Lumix esittelee alati uusiutuvan RinneRadion erittäin vahvassa iskussa. Levy on arktisen viileitä ja valoisia kansiaan myöten tyylikäs paketti. Aikoinaan pelkästään singlenä julkaistu Osaka on syntynyt uudelleen aivan uudenlaisena versiona. Lopetusurasta Airo on tekeillä video.

Lumix julkaistaan 24. maaliskuuta