KUMMA HEPPU & LOPUNAJAN VOIDELLUT: Japaniin
Rockadillo Records
ZENCD 2124
Virallinen julkaisupäivä: 5.11.2008
Suomi-rockin parhaiten pidetty salaisuus, Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut, jatkaa taivaltaan uuden vakuuttavan albumin muodossa.
Alunperin Kajaanissa perustettu ja sittemmin Tampereelle kotiutunut kulttibändi julkaisi esikoisalbuminsa 1981. Toinen LP Taivas ja maa ilmestyi 1982, Murheellisen hahmon ritari 1987, Oranssi 1988, Kunnon ihmiset 1991 ja Mennyt maailma pitkän tauon jälkeen vuonna 2002.
KH&LV:n lauluntekijän, laulaja ja kitaristi Ari Närhin mukana ovat edelleen pitkään bändissä vaikuttaneet Pirkko Kontkanen (viulu) ja Jari Kivelä (rummut). Bassoa soittaa Selkä Pulkkinen ja kosketinsoittajaksi on palannut Arto Piispanen. Yhtyeeen alkuperäinen kitaristi Mika Jankovsky (ent. Jankko) vierailee kahdella kappaleella.
Ari Närhi kuuluu 80-luvulla esiin tulleiden kotimaisten lauluntekijöiden kärkijoukkoon. "Närhin intiimit laulut onnistuvat jollain tapaa olemaan sekä aikuismaisen seestyneitä että lapsenomaisen viattomia. Sitä yhdistelmää ole juurikaan muualta tarjota." (Jussi Niemi, Aamulehti)
Japaniin on tiivistelmä kaikesta siitä, mitä olen vuosien varrella oppinut, sanoo Ari Närhi.
Tällä kertaa äänittäminen ja miksaaminen tuntui luontevalta jatkolta säveltämiselle ja sovittamiselle ja sovitukset muotoutuivat tuttujen soittajien käsissä kuin itsestään.
Levyllä on uuden materiaalin lisäksi kaksi aiemmin vain singleillä julkaistua laulua Minä ja hän ja Syyskuu.
Aika tuntui oikealta pelastaa unohdukselta nuo "orvoiksi" jääneet laulut, uusien sovitusten myötä ne kuullostavat viimein siltä kuin pitääkin, Närhi kertoo.
80-luvun radiohitit saavat hienoa jatkoa uudella albumilla, joka ehkä viimein tuo arvostelijoiden arvostamalle mutta suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneelle yhtyeelle sen ansaitsemaa huomiota.
Harvoin keikkaileva Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut esiintyy uuden levyn kunniaksi Tampereen Telakalla 27. marraskuuta.
Lisätiedot, haastattelu- ja kuvapyynnöt ym:
Rockadillo Records, (03) 213 1260
records@rockadillo.fi www.rockadillo.fi
Jakelu: Supersounds Music