ANSSI TIKANMÄKI ORCHESTRA: H2O.fi
Rockadillo Records ZENCD 2126
Official releasedate 11.2.2009
Säveltäjä ja kosketinsoittaja Anssi Tikanmäen läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui 1981 albumilla Maisemakuvia Suomesta. Se oli paitsi arvostelu- myös yleisömenestys, ja monet levyn kappaleista soivat edelleen radiossa ja erikokoisten orkestereiden ohjelmistoissa. Jatko-osaa maisemakuville saatiin odottaa tasan 25 vuotta, kunnes Tuntematon maa ilmestyi 2006. Tällä välin Tikanmäki ahkeroi mm. Juice Leskinen Grand Slamin kosketinsoittajana ja sovittajana ja on tehnyt runsaasti musiikkia teattereihin ja elokuviin. Tikanmäki tunnetaan musiikistaan moneen Aki ja Mika Kaurismäen elokuvaan, ja Aki Kaurismäen Juha -elokuvan musiikkia Tikanmäki esittää jatkuvasti filmiorkesterinsa kanssa konserteissa ympäri maailmaa.
Maisemakuva-teema tuntuu olevan ehtymätön lähde uusille sävelmille, Anssi Tikanmäki kertoo uudesta levystään H2O.fi, jonka sävellystyö alkoi heti kun Tuntematon maa oli ilmestynyt.
Jostain syystä kaikki uudet kappaleet tuntuivat liittyvän vesistömaisemiin. En pannut hanaa kiinni, paremminkin avasin padot ja annoin mieleni kuohua koskena, pulputa lähteenä, lipua laineina, muuttua säveliksi ja musiikiksi, Anssi jatkaa.
Suomessa tosiaankin vettä on joka puolella. Vesi on monitahoinen aine ja elementti. Se on silmiähivelevä maisema. Se on elämä, joillekin se on elämäntapa ja monille ihmisille se on eri muodoissa elinkeino. Vesi on Imatrankosken kaltaista voimaa ja energiaa. Koljonvirralla sen rooli oli olla sotanäyttämönä. Porvoonjoki puolestaan toimi aikoinaan jäteviemärinä, jossa kalat uivat selällään. Vrouw Maria -laivalle vesi oli hauta, kuten myös sadoille Estonian mukana hukkuneille. Moni onkin löytänyt kohtalonsa veden huomasta.
H2O.fi on upeaa instrumentaalimusiikkia jousilla ja puhaltimilla vahvistetulle sähköorkesterille. Se on jälleen luonnollista ja puhdasta suomalaista musiikkia, kuin puhdasta vettä.
Uuden levyn myötä Anssi Tikanmäen Orkesteri aktivoituu myös konserttirintamalla. Yhtye esittää 26.2.09 Pori Sinfonietan kanssa Porin Promenadikeskuksessa uutta ja vanhaa Maisemakuva-ohjelmistoa. Konsertin kapellimestarina toimii Teemu Honkanen ja kertojana Ismo Apell.
Lisätiedot, haastattelu- ja kuvapyynnöt ym:
Rockadillo Records / Tapio Korjus, (03) 213 1260 records@rockadillo.fi www.rockadillo.fi
www.anssitikanmaki.com
Jakelu: Supersounds Music