
JOONAS HAAVISTO: Blue Waters
Rockadillo Records ZENCD 2130
Virallinen julkaisupäivä 21.10.2009
Nuori jazzpianisti Joonas Haavisto (synt. 1982 Kokkolassa) debytoi vakuuttavasti trio-albumillaan
Blue Waters. Kyseessä on Haaviston ensimmäinen levytys omalla nimellään, mutta hänen nousujohteiseen uraansa on kuulunut jo yhteistyötä usean huippumuusikon kanssa. Hän on soittanut Jukka Tolosen Cool Trainissa ja Apilas-yhtyeessä, joka voitti Young Nordic Jazz Cometsin Suomen osakilpailun 2007. FourTH Quartetin kanssa Joonas on tehnyt mm. kaksi kiertuetta Keski-Euroopassa vuosina 2004 ja 2006. USA:n opintojen yhteydessä syntyi kansainvälinen kokoonpano Import. Lisäksi Joonas soittaa Sibis Big Bandissa, joka voitti Imatralla käydyn Big Bandien Suomenmestaruuskilpailun 2008. Joonas Haavisto on menestynyt myös soolopianistina. Hän voitti 2006 Vilnassa korkeatasoisen kansainvälisen soolopianokilpailun.
Pääyhtye on kuitenkin Joonas Haavisto Trio, joka on toiminut jo 2000-luvun alusta lähtien. Basisti Antti Lötjonen (mm. Five Corners Quintet) ja rumpali Joonas Riippa (mm. Verneri Pohjola Aurora) ovat kumpikin monista yhteyksistä tuttuja huippumuusikoita.
– Joonas Riippa ja Antti Lötjönen muodostavat todella dynaamisen komppiparin. He ovat loistavia kuuntelemaan ja pystyvät reagoimaan nopeasti eri sävyihin. Antilla on vahva rytminen soittotapa ja upea soundi. Joonas puolestaan on niin musikaalinen ja luova soittaja, että hänen ideansa ruokkivat koko bändiä, Joonas Haavisto kertoo Triostaan.
Suomen lisäksi Joonas Haavisto Trio on jo ehtinyt esiintyä huomattavilla festivaaleilla mm. Norjassa ja Liettuassa. Trio on myös esiintynyt Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin (2007) sekä Lapin Kamariorkesterin (2008) solistina.
Joonas Haavisto aloitti musiikkiopintonsa seitsemänvuotiaana Kokkolan konservatoriossa, mutta pääaine oli tuolloin klassinen kontrabasso, jota hän soitti kuusi vuotta. Joonas lauloi myös samaan aikaan poikakuorossa. Pianonsoiton Joonas aloitti “vasta” 16-vuotiaana, ja hän opiskeli aluksi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla pääaineenaan jazzpiano ja pääsi sitten sisään sekä Tukholman Kuninkaalliseen Konservatorioon että Sibelius-Akatemian Jazzosastolle. Debyyttilevyn musiikki on yhtä lukuunottamatta Joonaksen säveltämää, ja hänen elegantissa musiikissaan eurooppalaisen klassisen musiikin vaikutteet yhdistyvät upeasti amerikkalaiseen jazzperinteeseen.
– Olen tehnyt omia kappaleita niin kauan kuin olen soittanutkin. Säveltäminen on ollut itselleni tärkeä tapa syventyä musiikkiin ja se myös paljastaa itsestä piirteitä, joita muiden kappaleiden esittäminen ei välttämättä toisi esiin, Joonas jatkaa.
– Halusin, että ensimmäinen levyni on juuri pianotriomusiikkia, sillä se on aina ollut lähimpänä sydäntäni. Ensimmäiset jazzlevynikin, jotka sain isältäni, olivat Bill Evansin ja Herbie Hancockin triolevyt. Nykyään jazzia on turha jakaa amerikkalaiseen ja eurooppalaiseen tyylisuuntaan, sillä ne ovat lähentyneet toisiaan.
Blue Waters on tyylikäs paketti ja oiva osoitus suomalaisen jazzin huikeasta tasosta. Mutta ennen kaikkea se tuo valokiilaan nuoren pianistin, johon kannattaa tutustua. Näin hienolle pianojazztriolle voisi toivoa ja jopa povata laajempaakin huomiota.
Lisätiedot, haastattelu- ja kuvapyynnöt ym:
Rockadillo Records / Tapio Korjus
(03) 213 1260
records@rockadillo.fi
www.rockadillo.fi
Jakelu: Supersounds Music
|